Laboratoriotarvikkeet ovat monenlaisia ​​tyyppejä, eikä mikään yksittäinen materiaali voi täyttää kaikkia kokeellisia vaatimuksia. Joten, tiedätkö mitä materiaaleja käytetään yleisesti muovitarvikkeissa? Ja mitkä ovat niiden fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien erot? Nyt aiomme vastata näihin kysymyksiin yksi kerrallaan.

PP (polypropeeni)

PPP: ksi lyhennetty polypropeeni on polymeeri, joka on muodostettu propeenin lisäyspolymeroinnin kautta. Se on yleensä läpikuultava, väritön kiinteä, hajuton ja myrkyttömäinen. Sillä on hyvä lämpötilan stabiilisuus ja se voi läpäistä sterilointia korkeissa lämpötiloissa ja paineissa 121 ° C. Se kuitenkin tulee hauras alhaisissa lämpötiloissa (alle 4 ° C) ja on alttiita halkeiluun tai murtumiseen, kun se on pudonnut korkeudesta.

Polypropeenilla (PP) on erinomaiset mekaaniset ominaisuudet ja kemiallinen vastus. Se kestää korroosiota hapoista, emäksistä, suolaliuoksista ja erilaisista orgaanisista liuottimista lämpötiloissa alle 80 ° C. Verrattuna polyeteeniin (PE), PP tarjoaa paremman jäykkyyden, lujuuden ja lämmönkestävyyden. Siksi, kun kulutustarvikkeet vaativat valonsiirtoa tai helppoa havaintoa, samoin kuin suurempaa puristuslujuutta tai lämpötilankestävyyttä, PP -materiaalit voidaan valita.

Kulutustarvikkeet, kuten sentrifugiputket, PCR-putket, PCR 96-kuoppalevyt, reagenssipullot, säilytysputket ja pipettivinkit, ovat kaikki polypropeenista raaka-aineena.

PS (polystyreeni)

Polystyreeni (PS), joka on syntetisoitu styreenimonomeerien radikaalien polymeroinnin avulla, on väritön ja läpinäkyvä kestomuovi, jonka valon läpäisevyys on jopa 90%. PS: llä on erinomaista jäykkyyttä, myrkyttömyyttä ja ulottuvuuden stabiilisuutta, ja sillä on hyvä kemiallinen resistenssi vesiliuoksille, mutta heikko liuottimien vastustuskyky. PS -tuotteet ovat suhteellisen hauraita huoneenlämpötilassa ja alttiita halkeiluun tai murtumiseen pudotettuna. Suurin käyttölämpötila ei saisi ylittää 80 ° C, eikä se voi läpäistä sterilointia korkeissa lämpötiloissa ja paineissa 121 ° C. Sen sijaan voidaan valita elektronisäteen sterilointi tai kemiallinen sterilointi.

Entsyymilevyiset levyt, soluviljelytarvikkeet ja seerumin pipettit ovat kaikki valmistettu polystyreenistä (PS) raaka-aineidenaan.

PE (polyeteeni)

PE -levytetty polyeteeni on termoplastinen hartsi, joka on saatu eteenimonomeerien polymeroinnilla. Se on hajuton, myrkytön ja sillä on vahamainen tunne. PE: llä on erinomaista matalan lämpötilan resistenssiä (vähimmäislämpötila on vähintään -100 --70 ° C). Se tulee pehmeäksi korkeissa lämpötiloissa ja on läpinäkymätön.

Kuten muutkin polyolefiini, polyeteeni on kemiallisesti hitausmateriaali, jolla on hyvä kemiallinen stabiilisuus. Polymeerimolekyylien hiilihiilisidoksista johtuen se voi vastustaa useimpien happojen ja emäksien eroosiota (paitsi hapettujen ominaisuuksien hapot) ja ei reagoi asetonin, etikkahapon, suolahapon jne. Kanssa, pitkittyneen kosketuksen kanssa voimakkaiden hapettimien kanssa voi kuitenkin hapettua ja muuttua murtumaan.

Reagenssipullot, pipettit, pesupullot ja muut kulutustarvikkeet on tyypillisesti valmistettu polyeteenimateriaalista (PE).

PC (polykarbonaatti)

Polykarbonaatti, joka tunnetaan myös nimellä PC -muovi, on polymeeri, jonka molekyyliketjussa on karbonaattiryhmät. Sillä on hyvä sitkeys ja jäykkyys, mikä tekee siitä kestävän murtumisen. Lisäksi sillä on lämmönkestävyys ja säteilykestävyys, joka täyttää korkean lämpötilan, korkeapaineisen steriloinnin ja korkeaenergisen säteilyhoidon vaatimukset biolääketieteellisellä kentällä.

Polykarbonaatti on kestävä heikkojen happojen, heikkojen emäksien ja neutraalien öljyjen suhteen. Se ei kuitenkaan ole kestävä ultraviolettivalolle ja vahvoille emäksille.

Jäätymislaatikot, jotkut magneettiset sekoitinpalkkien hihat ja Erlenmeyer -pullot on valmistettu polykarbonaatti (PC) -materiaalista.

Yllä oleva kuvaa useita yleisiä materiaaleja, joita käytetään laboratoriotarvikkeisiin. Nämä materiaalit voidaan yleensä valita ilman erityisvaatimuksia. Jos kokeessa on erityisiä vaatimuksia, voidaan harkita vaatimusten täyttävien materiaalien valitseminen tai olemassa olevien materiaalien muuttaminen haluttujen ominaisuuksien saavuttamiseksi.